02.-03.09.2006 Alastaro, Defa Finals

Dragrace kausi päätökseen


Kauden finaali kilpailu ajettiin Alastarolla 02.-03.09.2006, mutta raportti on antanut odotuttaa itseään odotellessa ensi kauden kuvioiden varmistumista.

Alastaro, Defa Finals 02.-03.09.2006

Alastaron finaaleissa ajettiin pelkästään funny-bikeä ja kai kyseessä oli jonkinlainen epävirallinen SM-kilpailukin. Pasi Alakunnas oli kaivanut tallinnurkistaan vanhan sotaratsunsa ja vei lajittelun nimiinsä 7.2 sekunnin ajalla, näyttäen että potentiaalia pyörästä ja miehestä edelleenkin löytyy. Me ajoimme lajittelun kakkoseksi. Kisassa oltiin mukana säästöliekillä, koska pyörän piti olla ehjänä sunnuntaina, silloin kun lastattiin pyörä Englannin Santa Podiin lähtevään kuljetukseen. Sunnuntaina vastassa ensimmäisellä kierroksella olisi ollut ruotsalainen Carina Sjutti Nitro H-D:lla. Huomasimme kuitenkin kytkimessä ongelman, emmekä halunneet ottaa riskiä kaluston kanssa, joten jätimme kilpailun suosiolla väliin. Saimme kuitenkin päivän aikana ongelmat ratkottua ja otimme muutaman testilähdön. Peli toimi hienosti ja oli valmiina lähtemään englantiin.

Englannissa tekniikka teki tenän ja näin sieltä ei mitään kerrottavaa sitten jäänytkään.
 

Kuva Marko Pikkarainen

Kai Selkämaan Super Pro Street Bike ura on toistaiseksi saavuttanut maalin ja katseet on jo uusissa haasteissa. Ensi kaudella ajetaan nitro-pyörällä ja aloitetaan opettelemaan ajohommia ja team-työskentelyä taas uudella tavalla. Haasteita riittää varmasti pitkäksi aikaa sillä saralla, mutta uskomme että pitkäjänteisellä työllä pystymme siinäkin touhussa kasvamaan teamina ja yksilöinä.

Finaali viikonloppuna teamin sisällä tapahtui muitakin mielenkiintoisia asioita, nimittäin teamin ensikauden Super Pro Street Bike-kuskin nimi saatiin selville. Entinen mekaanikkomme Hannes Pesonen ajaa kaudella 2007 DB-Team Selkämaan Super Pro Street Bike-pyörää. Pesonen ajoi Alastarolla testilähdön ja tässä muutama ajatus miehen omasta suusta:

”Näillä MP-kokemuksilla pyörän KIIHTYVYYS tuntuu todella hämmentävältä ja extreamilta.”
”Alle ysin, pakko olla! ainakin siltä itsestä tuntui. Kaverit tuli perältä hakemaan ja kertoi ajan 11.4s.”
”Kädet tärisee vartin vedon jälkeen.”
”Pitkä talvi edessä odotella.”
”Tuntuu vielä uskomattomalta että olen näiden äijien kanssa samalla viivalla ensi kesänä, paljon on opittavaa ja koettavaa mutta uskon pystyväni vielä jonain päivänä laittamaan kapuloita rattaisiin näissä kapinoissa.”

Kautta 2007 odotelless
a!

DB-Team Selkämaa
Jouni Vesterlund